lauantai, 30. lokakuu 2010

15 päivää vaaleihin

Vaikka vaaliteemani onkin " kaikkia elämän ilmiöitä ei voi tajuta omalla järkiperäisellä ajattelulla, insinööri sisälläni vaatii selityksiä ja ratkaisuja.

Teesi 1 JUMALA LOI TAIVAAN JA MAAN. Mitä tämä oikein tarkoittaa? Olen tullut siihen tulokseen, että elämää on ja on ollut äärettömässä avaruudessa muuallakin, kuin planeetallamme. Jossain vaiheessa tämä ulkopuolinen populaatio on tuonut geenipankkinsa maahan ja toivonut parasta ja pelännyt pahinta.

Teesi 2. JUMALA LOI IHMISEN OMAKSI KUVAKSEEN. Tämä lause jatkaa edellisestä väittämästä, eli populaatio, joka toi elämän jätti jälkeensä, myös ihmis alkion.

Teesi 3. JEESUS ON JUMALAN POIKA, Onko mahdollista, että populaatio, joka jätti geenipankkinsa maahan lähetti tarkastajan ja opastajan vaalimaan geenejä, ettei ihmiskunta aiheuta sille tarpeetonta tuhoa.

Teesi 4. Jesuksen sanoma Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.» ja se jatkuu: »Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.
Jesuksen aikana oli vaikea sanoa asioita suoraan, vaan ne piti kiertää ja kaartaa, ja rautalangasta vääntää. Tarkoitus oli varmaan sanoa, että koettakaa, nyt hyvät ihmiset jo uskoa, että tärkeintä on elää tässä ja nyt, ja jatkaa sukua, jotta geenimme säilyvät ja jalostuvat.

Teesi 5. IANKAIKKINEN ELÄMÄ, Amen. Ihmisen ja luonnon geenit kopiotuvat 97% lapsissamme ja alkioissamme. Iankaikkinen elämä on siis elämän jatkamista jakautumalla, pariutumalla, pölyttymällä, kutemalla, munimalla. Se mikä luonnolle on itsestään selvää, on ihmisen vaikea nähdä.

Tarkoitukseni ei ole loukata kenenkään uskoa. Kukin uskoo siihen mihin uskoo. Kirkko on toiminut ylimpänä vartijana ihmisen itsetuhoisuuden kaitsijana. Olisiko aika jälleen tehostaa toimia. Luonto ja ihminen voi huonosti. Geenimme eivät ole enää turvassa.

Tämä satu päättyi näin, Insinöörillä pitää olla selitys kaikelle, mutta ihmisenä en kaipaa selityksiä.

 

perjantai, 1. lokakuu 2010

44 päivää vaaleihin

MIKSI TEPPO?

Teppo on nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina; sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta.

torstai, 30. syyskuu 2010

45 päivää vaaleihin

Fokusoidaan fokusoidaan

keskiviikko, 29. syyskuu 2010

46 päivää vaaleihin

Ahneus

Onko ahneudella mitään rajaa?

 

tiistai, 28. syyskuu 2010

47 päivää vaaleihin

Seurakunnan kaitsijan virka

"Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina; sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta? Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi. Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan." (1. Tim. 3: 1–7.)